Työhyvinvointi ja ergonomia

Kuntoutuksenohjaajan opintoihin kuului kehittyvän asiantuntijuuden opintokokonaisuus, jonka lisäksi päädyin valitsemaan vapaavalintaisissa opinnoissani työhyvinvointi kurssin. Näin tulin koostaneeksi kokonaisuuden, jonka myötä opin todella paljon työhyvinvoinnista, sekä ergonomiasta. Koenkin hallitsevani työhyvinvointiin liittyvät seikat hyvin.

Kehittyvän asiantuntijuuden koostin kahdesta osasta: Työhyvinvointi seminaarista, sekä JAMKin DIKO hankkeesta, jossa minulla pääosassa olivat ergonomiakoulutukset.

Työhyvinvointiseminaari pidettiin keväällä 2017. Seminaarissa kävi eri alan asiantuntijoita pitämässä puheenvuoroja. Seminaarin työstämiseen kuului palavereita eri yhteistyökumppaneiden kanssa sekä yhteydenpitoa sähköpostilla, kirjallista työskentelyä (kutsun laatiminen, aikataulun työstäminen, yhteystietojen kartoittaminen, webropol kyselyn luominen), taukojumpan suunnittelu ja materiaalin valmistelu, juontaminen ja päivän aikataulusta huolehtiminen sekä seminaari tallenteen läpikäyminen ja sen pohjalta koosteen luominen. Seminaarista itsestään jäi paljon hyviä puheenvuoroja mieleen, jotka ovat olleet osana edistämässä omaa käsitystä työhyvinvoinnista, sen laajuudesta ja merkityksestä.

DIKO hankkeeseen kuului useampia osioita: Turvallisesti töissä- teemapäivä koululla, apuvälinemessut Tampereella ja ergonomia koulutukset hoivayrityksiin. Teemapäivää olin mukana organisoimassa (yhteyden pito osaan esittelijöistä, suunnittelupalaverit) sekä järjestämässä (esittelijöiden avustaminen, osallistujien ohjaaminen esittelijöiden luokse). Apuvälinemessuilla kiersin yhdessä toisen opiskelijan kanssa tutustumassa erilaisiin apuvälineisiin ja keskustelemassa eri yritysten edustajien kanssa apuvälineistä/ergonomiasta/työhyvinvoinnista. Lisäksi kuunneeltiin pari puheen vuoroa.
Ergonomia koulutuksissa hyvinvointialan yrittäjiä toimivat yhteistyössä hankkeen työntekijöiden kanssa. He kävivät koulun tiloissa pidetyissä koulutuksissa, jonka lisäksi hankkeen työntekijät kävivät työpaikalla ohjaamassa. Olin mukana yhdellä koulutuskerralla, sekä useammalla työpaikkakäynnillä. Työpaikkakäynneillä kuljimme työntekijöiden mukana todellisissa asiakastilanteissa ja pohdimme erilaisia siirtoja, niiden sisältöä ja toteutustapaa. Pystyimme mm. testaamaan uusia siirto- tai avustustapoja suoraan työtehtävissä. Päivän lopuksi aina keskustelimme toteutuneista siirroista, sekä ylipäätään työhyvinvoinnista ja ergonomian merkityksestä niin asiakkaalle, työntekijälle kuin työnantajallekin. Tein käynneistä myös kirjallisen koosteen.

Työhyvinvointi kurssilla pohdittavana oli työhyvinvointia monelta eri kantilta. Aiheita olivat mm. kognitiivinen, fyysinen ja organisatorinen ergnomia työpaikalla, sekä oman työhyvinvoinnin johtaminen. Lisäksi otimme kurssin ajaksi muutaman kehitystehtävän, jota pyrkisimme kurssin aikana parantamaan. Nimesimme jokainen muutamat henkilökohtaiset muutosta kaipaavat ilmiöt, asetimme tavoitteet ja pohdimme toteutustavan ja kuinka niitä seuraisimme. Kurssin lopussa arvioimme tavoitteiden täyttymistä.

Näiden kurssien myötä oma ymmärrys työhyvinvoinnista ja sen laajuudesta, sekä merkityksestä niin työntekijän henkilökohtaiseen elämään, kuin työpanokseen on muuttunut paljon. Työntekijän hyvinvointi korreloi suoraan tehtyyn työsuoritukseen, jonka myötä se vaikuttaa myös asiakkaan kokemukseen, mutta myös työnantajan näkökulmasta työn tehoon ja tuloksiin. Työntekijän oma hyvinvointi vaikuttaa työssä jaksamiseen ja poissaoloihin, joka taas vaikuttaa niin asiakkaisiin, työyhteisöön kuin työnantajaankin. Puhumattakaan työntekijän jaksamisesta työelämässä, mutta etenkin omassa arjessaan; se kun vaikuttaa olennaisesti myös työssä jaksamiseen. Kun elämän peruspilarit (riittävä lepo/uni, rentoutuminen, liikunta, ravitsemus, mielenterveys) ovat kunnossa, on lähtökohdat työntekemiseenkin aivan erit. Toisaalta myös työpaikalla ja työssä tulee lähtökohtaisesti olla asiat kunnossa; työolosuhteiden tulee tukea työntekijän jaksamista työn sisällöstä riippumatta. Osittain vastuu on työntekijällä, mutta myös työnantajalla: vastuu turvallisista ja hyvistä työolosuhteista, sekä riittävästä johtamisesta. Paljon vaikutusta on myös työyhteisöllä, sekä työilmapiirillä. 

Olen kurssien jälkeen huomannut suhtautuvani näihin asioihin työelämässä eri tavalla: olen osannut pitää paremmin puoliani oman jaksamiseni suhteen, mutta myös käynyt keskusteluja muiden työntekijöiden ja tahojen kanssa työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen merkityksistä työn lopputulokseen. Olen myös käyttänyt/vaatinut käytettäväksi apuvälineitä esimerkiksi potilassiirto tilanteissa. Omat valmiuteni huolehtia sekä omasta, että muiden työhyvinvoinnista kehittyi merkittävästi näiden opintokokonaisuuksien myötä!